ERILAISET TESTAMENTIT


     TIETOA OMISTUSOIKEUSTESTAMENTEISTA


Omistusoikeustestamentti tarkoittaa sitä, että testamentin saaja saa täyden omistusoikeuden perimäänsä omaisuuteen. Hän voi elinaikanaan myydä ja lahjoittaa omaisuuden eteenpäin tai hän voi tehdä siitä testamentin.

Perinnönsaaja maksaa omistusoikeustestamentilla saamastaan omaisuudesta perintöveron.

Rajoitettu omistusoikeustestamentti

Rajoitettu omistusoikeustestamentti tarkoittaa sitä, että omaisuus siirtyy testamentin saajan kuoltua testamentissa määrätylle seuraavalle henkilölle. Rajoitettu omistusoikeustestamentti rajoittaa perinnönsaajan oikeutta vain siten, että hän ei voi itse määrätä saamastaan omaisuudesta testamentilla, vaan jäljelle jäänyt omaisuus siirtyy testamentinsaajan kuoleman jälkeen alkuperäisessä testamentissa mainitulle toissijaiselle saajalla. Ensimmäinen testamentin saaja voi siis elinaikanaan määrätä omaisuudesta muuten haluamallaan tavalla. Hän voi myydä ja lahjoittaa omaisuutta tai käyttää rahavaroja vapaasti. Ainoastaan testamenttia omaisuudesta ei voi tehdä.

Tyypillinen esimerkki rajoitetusta omistusoikeustestamentista on puolisoiden välinen niin sanottu keskinäinen omistusoikeustestamentti, jossa määrätään, että ensimmäisen puolison kuollessa omaisuus siirtyy leskelle ja hänen jälkeensä lapsille.

Testamentilla voi määrätä vain kertaalleen siitä, kuka omaisuuden saa ensimmäisen saajan kuoltua. Useita saajia ei voi ketjuttaa peräkkäin.



     TIETOA HALLINTAOIKEUSTESTAMENTEISTA


Hallintaoikeustestamentti tarkoittaa sitä, että testamentinsaaja saa vain oikeuden käyttää omaisuutta ja nauttia sen tuoton. Omistusoikeus siirtyy toiselle henkilölle. Käyttöoikeuden haltija ei saa luovuttaa omaisuutta eteenpäin eikä myöskään käyttöoikeuttaan. Omistusoikeuden haltijakaan ei saa luovuttaa omaisuutta ilman käyttöoikeuden haltijan suostumusta.

Käyttöoikeuden haltija ei maksa perintöveroa saamastaan käyttöoikeudesta, vaan perintöveron maksaa heti testamentin tekijän kuoltua omistusoikeuden saaja. Omistusoikeuden saajan perintöveroa pienentää hallintaoikeustestamentin saajan käyttöoikeus riippuen hallintaoikeuden saajan iästä.

Tyypillinen tilanne on esimerkiksi sellainen, että puolisot määräävät keskinäisellä testamentillaan kesämökin käyttöoikeuden leskelle ja omistusoikeuden lapselle tai lapsille. Liian hankalia tilanteita ei kannata käyttöoikeustestamentilla luoda pelkän verohyödyn nimissä.


Keskinäinen testamenttikin voi olla hallintaoikeustestamentti, jolloin pelkkä hallintaoikeus vainajan omaisuuteen siirtyy testamentin saajalle. Hallintaoikeustestamentilla siirtyy ensiksi kuolleen puolison omaisuuden omistusoikeus suoraan rintaperillisille, mutta leski saa omaisuuteen käyttö- eli hallintaoikeuden. Tämä on tarpeellinen esimerkiksi silloin, jos ensiksi kuolleelta jää jälkeensä kesämökki tai muu vapaa-ajan asunto. Leski saa tällöin oikeuden käyttää kesämökkiä. Leski ei joudu maksamaan perintöveroa saamastaan käyttöoikeudesta. Rintaperilliset saavat tällöin hallintaoikeusvähennyksen perintöveroon.

Testamentin kohteena voi olla esimerkiksi sijoitusasunto, jolloin testamentin avulla eloon jääneellä puolisolla on oikeus saada sen vuokratulo. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että testamentin saajalla on myös velvollisuus vastata kyseisen sijoitusasunnon juoksevista kuluista, kuten yhtiövastikkeesta. Hallintaoikeus rahavaroihin taas tarkoittaa oikeutta nostaa korko ja tuotto, mutta muutoin rahavarojen käytöstä päättävät kuolinpesän osakkaat yhdessä.